Musta ei oo taas kuulunut hetkee. Jokanen päivä tuntuu raskaalt, kaks viikkoo joka päivä tuntuu hankalalt ja turhauttavalta, sitten todella hyvä päivä, seuraava päivä tuntuu askeleen alhasemmalta ja siitä viel seuraava yhtä hankalalt kuin kaks viikkoo putkee on ollu. Vaikka yritän löytää tasapainoo, pakottaa itteni tekee jotain, tuntuu et se hetki ku teen jotain on ihan ok, mut silti tuntuu etten oo täysillä läsnä siinä, mitä oon tekemässä. Ehkä hyvän fiiliksen tajutessa alan pelkää ja miettii sitä, et kauakohan tääki hyvä fiilis pysyy... Vaikka en miettis tai en haluis, silti se pelko on mun sisällä.
Kuvia ei paljoo oo, koska en oo tehny mitää ihmeelist. Ollu yötä kavereilla, tehny töitä, koulujuttui ja nyt alko perhetyön harjottelu, joten päivät menee siellä ja sit jään ehkä ulos. Tällä hetkellä mua harmittaa sikan, et oon päässy tähä kuntoon, en jaksa enää väkisin yrittää näyttää silt, et kaikki on hyvin vaik ei oo. Vaikka yks päivä onnistuu, ei meinaa et joka päivä siit lähti onki iha uus elämä tavallaa. Vaikka kui haluisin, se ei mee nii.. Kohta vappu, meitsi duunis. Ehkä mä löyän viel keinon saamaa itteni kuntoo kunnolla, enkä vaan yhden onnistuneen päivän takia. Pitää vaa odottaa viellä.
Miira