Oikein mukavaa iltaa ja alku yötä jokaiselle! Otsikko tulee suoraa sydämestä, sekä siitä, miten oikeesti oon älynny todellisuuden. En oo oikee ollu innoissaa viime aikoin tästä postailusta, koska en oo jotnkin ollutihan täs maalmas. Oon keskittyny kouluu ja pohtii asioit, mitkä on oikeesti todellista ja mitkä unelmaa ja kuvitelmaa. Mulle sanotaan usein, että oo huolestuttavan aikuismainen puhelimessa, fb chatis, skypes yms, mutta facetoface oon Miira 5v ja haen usein hyväksyntää sillä, että haen menneit' asioit joist on aikaa, jotta mut huomattas. Ei oo helppoo, kun on aina ollut itsenäinen. Pienest asti oon aina ollu yksin kotona, kun kaverit on mennyt iltapäiväkerhoihin. Murrosikän alusta asti, mikä mulla alko jo siin 10-11v oon sanonu aina äitillekin et "äiti mä kyllä sanon sitten kun musta tulee aikuinen ja kun tarviin sua", oon aina sanonu, et pärjään kyllä.
Jep, niin oon pärjännytkin kun tässä viel oon. Monien on vaikee uskoo, et ihmisen, joka on valmis auttaa ja kuuntelee muita, joka hymyilee aina, koska se on aina ollu se juttu, mistä sut tunnetaan, onkin kokenut enemmän asioita, kuin he joilla on vaikka jo masennus ja syömishäiriö. Ne joilla on ympärillä isovanhemmat, vanhemmat, ovat ehkä ainoita tai vain vanhimpia lapsia perheessä ovat yleensä hiljasempia ja katsovat kauhuissaan miten isossa perheessä voi olla niin paljon ongelmia, kuinka ei ole rahaa, miten ei saa huomioo, miten on niin paljon kaikkea. Mä voin kertoo..
Ei isoissa perheissä oo ehkä rahaa ferrariin ja toiseen tila autoon, isoon omakotitaloon, viikkorahaa 50e, maksaa opiskelut, ostaa joka päivä ruokaa, vaatteit, meikkei, antaa vaan sitä rahaa. Mulle sanotaan usein et kui perseest oikeesti kun teet niin paljon hommia, jaat jotain lehtii, et saa rahaa ja ei voia mennä ees syömää tai leffaan ikin sen takia, et miten kestät. Okei en saa ehk 50e kuuakudes tai viikos, mut kotitöistä saan vastuuta ja kiitosta, lehtienjaosta saan työkokemusta ja arvostusta, sekä edes jotain tililleni säästöön, jotta voin maksaa opiskeluni sillä alalla mitä rakastan, kun tiedän itsekin ettei oo vanhemmilla paljoo antaa rahaa, enkä haluiskaan vaikka he voisivatkin maksaa, se että mun vahemmat jaksaa mua vaikeinki aikoin, heiän vaikein aikoin on mulle tärkeet, mun vanhemmat saa voimiisillä, että oon kotona auttamassa enkä valita, arvostan mun vanhempii, en haluu rahaa, enkä saa usein rahaa, mut jos jotain saan, niin todelista rakkautta, vaikka se ei aina siltä tuntus, mut ei heilkä oo voimii ihan aina jokasta helliä, mut ei se oo yhtää huono, koska tiedän itse totuuden. Monet muistaa varmaan aiempina vuosina mun vaikeet hetket esimerkiksi äitini kanssa? Tai negatiiviset postaukset itsestäni, tai jotain muuta? Asiat ovat muuttuneet eikä vois olla paremmin.
"Musta ei oo noloo pyytää apuu vaan olla pyytämättä"
En sanois kummiskaan et sekää niin noloa oisi, mut sanon, et ykskään ihminen joka ei pyyä ajoissa apuu, ei tuu elämäs selvii, eik oo yhtäkää ihmist, joka ei ois jollain tavalla pyytänyt koskaan apua, avun pyyntö ei oo vaan sitä, että varataan aika psykologille, vaan esimerkiksi vaikka että kuuntelisitko mua. Omasta kokemuksesta mäki pystyn paljon kertoo, kaikki ei kuulu nettiin, mut jokainen ruudun takan, joka seuraa mun blogii, lukee mun blogii, joka joskus miettii "vau" tai salaa sanoo et on itestää ylpee, tulee olee ongelmissa jos tekee sen vain salaa. Mä opiskelen ekaa vuotta lähihoitajaksi, mulla menee opiskeluissa ihan sairaan hyvin, oon päässy jokasest tentist kunnolla läpi ja mulle toi koulu on, ku puhuis terapiassa. Siellä käsitellään esim tollakasvun jaksolla lapsuutta ja nuoruutta, jolloin tulee niitä hyvii ja huonoi muistoi omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.
Mun elämän tarkotus ei oo paeta ongelmia vaan tarttuu niihin ja selvitä, lähteä aina niistä vahvempana ihmisenä jatkaa eteäpäi, jokaselle nuorelle haluisin sanoo vaan, et puhukaa jos on joku hätänä, ei me osata teiän ajatuksia lukea, kertokaa mikä on ni saatte apuu. Jokainen ihminen on omalla tavalla arvokas ja kaunis upea ihminen, jokasessa on vikoja mut jokasessa on myös niitä arvokkaita asioita. Kenekää elämä ei oo kukkasilla pomppimista.
Ihmiselle riittää yleensä se, et on edes yks ihminen joka rakastaa sua vanhempies, ja muun perheen ja sukulaisten lisäks sellasen mitä oot, omine vikoines. Mulla se on Rosa, vaik me riidellään joka helvetin viikko ja ollaan samas koulus oltu 3vuot ja ollaan edelleen mutta jälleen eri luokilla ja molempii pelottaa se, et uuet ystävät syövyttää meiän välit, ei nii tapahdu oikeesti. Mulle Rosa on ollu aina se joka ilmasee mielipiteesä huutamalla, olemal hiljaa, vittuilemal tai jotain muut, mut koskaan ei oo mua jättäny. Rosa on myös se joka välittää must ja vaik väitän välil jotain iha muut mä oikeesti tiedän et toi ihminen välittää must. Rossuli on ehk ainut ihminen mun elämäs, joka oikeesti on ikinä tukenu mua, ainut joka kuuluu ku perheesee, ainut jolle kerron ekan mikä on pieles. Rosan kaa saan olla omaitteni ja siitki huomaa et ku mul itel on stressaantunu ja paha olo, oon levoton enk tiiä mitä haluun tehä´tai sanoo, vaikuttaa se myös tohon höpsöö, siks Rosa onki ainut josta en oikeesti ikin vois ees kuvitella, ettenkö puhuis sille ees päivää, pari tuntiiki on tuskaa olla puhumatta.
"Onnellisuus ei oo rikkautta ja rahaa, vaan sitä et on arvokas itelleen ja muille, sekä muistaa sen, et rakastaa ei voi muit, ennen ku rakastaa itseään"
Mulla on nykyään tosi hyvä itseluottamus, enk mä häpee sitä. Ei oo tosiaan noloa sanoa, et on tyytyväinen itseensä, vaan juuri päinvastoin, se on avokasta esimerkkiä muille, et hei, oon oma itteni ja arvostan sitä mitä oon ja mitä mulla on. Tyhmää on valehdella itselleen ja muille, et vihaa itseään, koska viha itseään kohtaan, viha myös muita kohtaan. Oon selvittäny asioita ihmisten kanssa, samallakun oon menettänyt jotain, oon saattanut saada lisää hyviä arvokkaita asioita mun elämään.
Kun musta näkee et voin hyvin, jaksan tukee ja kuunnella muita, on mua kohtaan arvostus suuri.
Voinkin tähän kertoa mitä mulle tänään sanottiin ja mitä itse sanoin. Olin siis illalla menossa ulos, näin naapurini, tärkeän ihmisen. Tämä rouva otti mua kädestä kiinni, katsoi silmiin, ja sanoi kiitos. Mun mummi ja pappa on tehnyt saman asian pari kertaa viime aikoina. Mummini, jota en saa syystä ja toisesta nähdä, mutta jota rakastan ja arvostan joka rakastaa mua ja arvostaa, mä autan ja tuen, oon läsnä aina, vaikka se ois kuin kiellettyy, syytä en sano täällä, mutta ei sillä oo niin väliä. Mun papalla on ollut monii vuosikymmenii alkoholiongelma, mä en häpee sitä, koska jokasella on niitä omia ongelmia. Toisilla kynsilakan värin valitseminen, toisil päihdeongelma. Mun pappa sanoo aina, kun nään sitä, että "mun arvostus sua kohtaan vuosien aikana on noussut, sulla on nuorena jo paljon muistettavaa, hoiettavaa ja käsiteltävää, silti jaksat laittaa muitakin itsesi edelle ja myöhemmin oot uupuneempi ku minä", se miten ihmiset arvostaa mua on tosi tärkeet, samoin pitäs Sulla olla. Se miks mulla saattaa olla vaikeeta välillä itseni kanssa ja muiden kanssa on esim se, ku haen heiltä hyväksyntää, koska tuo kiitos ja arvostus ei tuu mulle suoraan, vaan muiden ihmisten kautta.
Tää postaus saattaa olla tosi epäselvä joilekin ja pomppia aiheesta toiseen, en osaa kuvailla mun tän hetkistä fiilistä, kuin sitä että kello on yksitoista, pitäs nukkuu ja rauhottuu. Tänään oon älynny tosi monii asioit, viime aikoin oon lkanu tajuu elämäst enemmän ja arvostaa sitä mitä oikeesti oon ja mikä on se syy, miks elän. Vaik elämä ei oo aina ihanaa, ni hei oikeesti, mitä sitten? Miten voi olla ihana elämä, jos ei tee sen eteen asioita itse? Miks ei oo oikein, et on niit hankaliiki aikoi ja huonoi hetkii?
Toivon että saitte jotain selkoa, kysykää jos on kysyttävää ja sanokaa jos on sanottavaa, oon tässä maailmassa vastaamassa ja kyselemässä, tutkimassa ja ihmettelemässä, elän ihmisii varten ja sitä varten, et oman kokemuksien kautta, pystyn näyttää ihmisille, et hei jokanen meist on selviytyjiä!
Oikein ihanaa viikonlopu alkua, nauttikaa vikoista lämmöistä ja arvostakaa sitä mitä ootte, pyytäkää tukee ja apuu jos siltä tuntuu, älkää jääkö ja jättäkö yksin vaa tarjotkaa auttavaa kättä, kaikil parempi olla, eikös?
Miira
