Toivepostaus- Q&A

Heips! Olen pitkään jo mietiskellyt, että olisi kysymyspostauksen aika, joten sanotaan näin, että sunnuntaihin asti on aikaa kysellä ja ensi viikon aika julkaisen sitten postauksen videolla tai kuvina!
p.s. laittakaa kysymysten lisäksi kommentti kenttään muita toivepostauksia mitä tahtoisitte multa.
                                                                                  Miira

Kenkä löytöjä kirppikseltä

Heips! Kuten otsikosta huomaatte, oon kierelly kirpiksiä ja löysin viidet ihanuudet 30€lla! Luoja, miten hyvät löydöt <3. Kahdet ovat perus lenkkarit, toiset uusiksi sali/juoksu kengiksi ja toiset sopii hyvin myös arkeen esim jos tietää että kävelee paljon niin jalat ei välttämättä niin pahasti kipeydy...

Tosiaankin valkoset perus Niken kengät, noi on tosi mukavat jalat ja on sellai erilaiset mitä käytän.

Kyllä tiedän, kesä tulee mutta nämä onkin sitten valmiiksi syys- päiville mitä odotan jo innolla ;)! Pieni korko ei oo koskaan paha ja nää on niiin mukavat jalassa! Ihme et kirpiksel näi hyvä kuntoset!

 En ois koskaan kuvitellut ostavani pitkävartisii conversei, etenkään muun värisenä kuin valkosena mut on nää ihan kivat :) Myönän. Ja älyttömän hyvässä kunnossa! Nyt on kenkä varasto taas täynnä.

Tämä oli tämmöinen lyhyt ja ytimekäs postaus joten näemme seuraavassa postauksessa tai videossa;)
                                                                                     Miira

Hyvä viikko takana

  - Vaikeimpina hetkinä vahvin on se, joka on vaiti, mutta kantaa sinua. Vaikeammat hetket sattuu, koska toisen syli voi horjuu, mutta kun tulee aika hyvälle, se hyvä tunne kaiken paskan torjuu

- Mä

 En edes muista, mitä kaikkea tällä viikolla olen tehnyt. Maanantaina vissiin olin ensin Johannan kanssa hetken, sittenTerhin kanssa. Terhin kanssa pyörittiin stadissa ja mietittiin asioita. Ostin uudet kengät ja haaveilin hyvästä itsetunnosta- vaikka en tiedä miten nuo toisiinsa liittyy mitenkään. Tiistaina en muista mitä tein... Olin varmaan ulkona, luulisin. Keskiviikkona oli vähän raskaampi päivä, mutta selvisin siitä hyvin, kun uskalsin vetää äitiäni hihasta ja juteltiin sitten asioista mitkä sillä hetkellä harmitti tai painoi mieltä. Olo helpottui ja tähän mennessä kymmenen uskomattoman upeaa päivää takana ja lisää edessä, tahtoisin ainakin uskoa niin!! Torstaina meni tosi hyvin harjoittelussa ja päivän jälkeen menin käymään mummillani. Pelasimme korttipelejä ja söimme ja juttelimme niitä näitä. Illalla kun tulin kotiin, meniköhän edes 10 minuuttia enempään kun nukahdin.

Perjantaistakaan en muista paljoa, vaikka se olikin eilen. Muistan vain, että oli työssäoppimis päivä ja siellä meni eilenkin tosi hyvin! Päivän jälkeen moikkaamaan tuttuani hyvän ystäväni kanssa ja en pysty sanoin kuvailee, kuinka rankkaa on katsoa ihmistä silmiin, joka on sisältä hyvin peloissaan ja elää raskasta aikaa kasvaimen kanssa... Jep kyllä, tämä on elämää, mutta en ole valmis päästämään irti- vaikea sanoa miltä se tuntuu, kun koskaan ei ole läheinen vielä mulla menehtynyt.. Hard things...

Muuten eilinen meni tosi loistavasti nuorten illan jälkeen ja tutun kanssa juttelun jälkeen, kun suuntasimme Annikan kanssa nenät kohti keskustaa ostamaan minulle uusia meikkejä. Sinne sujahti taas 50€, mutta nyt on ihan uudet ja hyvät meikit. Ostin myös tänään uudet kengät- tosin käytettynä, mutta hyvä kuntoiset ne on, joten mitä väliä. Viime aikasista ostoksista myöhemmin varmaan videoo tai muuten vaan jonkun näköstä postausta... Oks muute mitää postaus ideoita teillä??:)

Eilen tosiaan jäin taas kerran Rosalle yöksi ja tänään pidin sitten viitee asti siitä yhestätoista asti aamusta ja sitten lähin ulos ja viemään vaatteita ihmisille keille niitä sain myytyä. Vauhdikas mutta mukava päivä. Tunti sitten kymmenen mais kotiuduin ja aloin heti väsää tätä postausta ja tässähä mä oon tunnin jo kirjotellut, aina välillä pitöny vähä enemmä skarppaa et silmät pysyy auki.

 Tosiaan olin pari tuntii tässä illalla Janitan kanssa taas pitkäst aikaa. Käytii kaupassa ja istuttii hetki ulkon ja mentii tekee safkaa. Juteltiin ja nautittii hyväst seurasta (toistemme seura, haha)... :D
Ihan todella hyvä päivä ja nyt on aika sitten todella päättää tämäkin päivä joten hyvää yötä :**

        Miira



Life without dreaming is life without meaning

Heipparallaa! Mitä teille kuuluu? En sano mitä joka kerta sanon, mutta nyt myönnän että on ollut ihan todella vaikeata keksiä miten aloittaa kirjoittaa. Se, miksi nyt ehkä tiedän mistä kirjotan, on se, että ekaa kertaa kolmeen vuoteen minua ei ole ahdistanut VIITEEN PÄIVÄÄN! Elämäni yksi rankimmista puolesta vuodesta on siis tavallaan jo takana, toistaiseksi... Tapahtunut niin nopeassa ajassa helvetin isoja asioita ja muutoksia, että tipuin todella syvälle suohon, ja enää en päässyt sieltä omin voimin ylös. Paloin täysin loppuun.

En syönyt, nukkunut, puhunut. En nähnyt hetkeen kavereita. Frendi huolestu, kerto opelle ettei enää jaksa katsoo minun väsymystä, masentuneisuutta ja ahdistusta, yksi aikuinen puuttui asiaan, EKA AIKUINEN JOKA PUUTTUI OIKEESTI, soitti äidilleni, mikä oli minun pahin painajainen koska en ole koskaan ollut mitenkään erityisen läheinen äitini kanssa. Äitini kanssa juteltiin myöhään illalla viikko sitten ihan kaikki mikä mieltäni painaa, mikä ahdistaa, mietityttää jne... Siis aivan kaikki laidasta laitaan.

Iso lukko avautui ja ahdistus melkeinpä kokonaan katosi. Tästä huomaa, kuinka merkityksellistä ja arvokasta se on, omistaa äiti. Enää ei tunnu, että pitäisi väkisin hymyillä, enää ei tarvitse itkeä itseään uneen eikä itkeä aamulla, ettei jaksa mennä kouluun, eikä tarvitse edes kuvitella että pitäisi pärjätä yksin. Mulla on äiti, joka välittää, en vain ole ahdistuksen läpi sitä enään huomannut, tuntenut ja muistanut kolmeen vuoteen.

Lisäksi olen alkanut huomaamaan ystävissäni sen, että he oikeasti aidosti välittää ja se on tärkeätä!!

 Lyhyesti ja ytimekkäästi viellä tahdon todella sanoa sen, että olen ollut todella, todella hajalla nämä kolme vuotta, mutta en koskaan ikinä olisi uskonut, että väsyn niin loppuun, että en jaksa nousta ylös enää. Kiitos ystäväni, minulle tärkeän aikuisen ja äitini, jotka ovat toinen tiennyt kaiken, yksi puuttunut välittömästi ja kolmas ymmärtänyt vaikka ollut todella isoista asioista kyse ja kaikki ovat täytenä tukenani, hyväksyy minut juuri tällaisena kuin olen ja rakastaa minua ja huolehtii että pääsen aikuisten oikeasti jaloilleni ja pystyn alkaa jonain päivänä oikeasti käsittelemään asioitani.

Vaikka nyt tuntuu hyvältä ja ihanalta, tiedän nyt jo, että pahimmat ajat ja rankat ajat ovat vielä edessä. Omien asioiden käsitteleminen ja kahden minulle todella rakkaan ihmisen sairastuttuaan syöpään, tulee viemään minulta voimat, mutta kai minä selviän niistäkin, toivon ainakin. Enää koskaan en halua noin pohjalla käydä, että en pysty menee töihin, harjoitteluun, syödä, nukkua. Olen kuin toisessa maailmassa, en kuullut en-kä nähnyt mitä minulle puhuttiin, olin vain hiljaa ja tuijotin. Mutta aika parantaa haavat, ja jos jotain todella tahtoo, sen eteen on nähtävä vaivaa ja nyt minun asioiden eteen nähdään vaivaa ja tehdään töitä, jotta jonain päivänä parannun keskivaikeasta masennuksesta takaisin siihen normaaliin asteeseen, mikä minunkin kaltaisella tytöllä kuuluu olla, hyvä elämä, turvallinen olo, pirteä ja energinen fiilis jokaiseen päivään ja intoa päästä unelmiin! Jokainen meistä, joka on tähän joskus epäreiluunkin maailman tullut, on ansainnut hyvän elämän, joskus on vaikeaa, mutta siihen voi aika paljon myös itse vaikuttaa- tekemällä asioita ja puuttumalla niihin ajoissa, ettei ajaudu syvälle mutaan, josta on tosi vaikea huutaa enään apua- jos ahdistaa, sano ääneen!

 

p.s. jos joku haluaa voin joskus kirjoittaa ajan kanssa siitä, mitä on tapahtunut ja miten olen selvinnyt haasteista ja pahasta olosta, kunhan saadaan asioita vielä hoidettuun eteenpäin ja kun asiat alkaa oikeasti sujumaan. :)

 

Asiasta kukkaruukkuun, haha! Vappu oli ja meni, paras vappu koskaan! Ehdottomasti. Koko viikonloppu Annikan luona yötä ja Stadissa kiertelyy, ja sen semmoista. Perus meininkiä.

 "Viimeisen kuukauden aikana olen paennut omaa pahaa oloani, mutta

kun kohtasin sen, se katosi kuin raketti"

Ja se on ehkä ainoa neuvoni mikä on jysähtänyt suoraan sydämeeni, että kohtaa se paska mitä on meneillä, mitä eniten pelkäät, koska sen jälkeen, se on melkeinpä kokonaan pois. Se että viettää yöt ja päivät muualla kuin kotona syystä tai toisesta (itseni kohdalla oma paha oloni mitä yritin peittää), pahentaa, mutta kun ylität itsesi ja kohtaat pelkosi, tuntuu kun isoin ja raskain lukko avautuisi silmän räpäyksestä. 

Viime aikoina edellisen blogi tekstin jälkeen on ollut elämäni rankimmat ajat. Mutta kuten huomaatte, kirjotan ehkä selkeämmin kuin "koskaan". Johtuu siitä, että saan ajatuksistani enemmän selvää selkeästi ja on helpompi ja parempi olla ja olo. Mutta asiat hoituu ja nyt on ihan hyvä. Ei siis sen kummempaa ole tapahtunut viime kirjotuksen jälkeen. Viime viikko oli pahin viikkoni, kun jouduin kohtaamaan kaiken, edellinen viikko painajaiseni, koska kaverini kertoi, aikuinen puuttui ja äiti huolestui ja sai tietää. Viisi päivää ei minuuttiakaan ole ahdistunut. En ole aikoihin ole ollut näin hyvän tuulinen, iloinen aidosti ja tuntenut, että kuulun tänne. Nyt alan toistaa itseäni joten jatkuu...

Näettekö tuon hymyn? Tyttö, joka on kanssani kuvassa, on Saana. Olemme tutustuneet koulussa noin viikko sitten, tasan. Oikeastaan tasan kaksi viikkoa tänään. Koska silloin oli elämäni hirvein ja pelottavin päiväni elämässäni itseni kanssa. Tämä tyttö istui yksin luokassa, isossa luokassa. Menin kysymään en muista mitä, mutta jotain ja aloimme juttelemaan niitä näitä. Menimme hetkeksi ulos koulun pihaan kävelemään ja tajusin, että meillä suju samantie, kuin olisi vuosia tuntenut. Saana on ollut nämä kaksi viikkoa tukenani. Yöllä, aamulla ja päivällä, heti, kun tuntu pahalta, sain soittaa. Tuitituntematon tyttö. Ainoa, joka samantei hyväksyi mut, sanoi, ettei sun tartte esittää ettei suhun satu, mä näen sen. Toi nainen tekee mut helvetin onnelliseksi, enkä oikeesti tiiä miltä musta tuntuu. Toi nainen on upein, vahvin ja mahtavin ihminen ketä oon koskaan tavannut. En usko, että jos Saana ei ois tsempannut mua kohtaa tätä kaikkea, kuten äitilleni puhumista, itkisin ja tahtoisin vaan kadota. Muistatte varmaan, kun sanoin tahtovani Helsingistä pois. Halusin paeta. Saanalle ei minun tarvitse sanoa sanaakaan, kun hän tietää, mistä on kyse. Tarvinnut. Rakastan tuota ihmistä ja olen todella tajunnut, kuinka paljon tulen viellä kiittämään mun rakkaita ihmisiä siitä, että en oo heidän takia luovuttanut. Aika moni luovuttaa ja luopuu upeasta elämästään. Rankkaa tai helppoa, elämä on upea.

 

Kuten aiemmin äsken mainitsin, PUHUKAA jos siltä tuntuu, mitä menetätte sillä, että kerrotte mikä on? Se on vaikeata ja raskasta ja pelottavaa, koska ei tiedä luottaako vai ei, mutta sillä pystymme estämään ja ennalta ehkäisemään lasten ja nuorten aseman huononemista. Yksi nuori kuolee, toinen kuolee perässä, koska ei kerro pahasta olostaan. Avatkaa suu aikuiselle, hetken se tuntuu paskalta ja pelottavalta, mutta se auttaa!!

Huh, tulipa tekstiä taas. Viimeinen kuva ja ajatukset ennen kuin lähden meikki pesulle ja nukkumaan. Liian ihana päivä takana joten tämä likka alkaa oleen aika väsyny. Tosiaan viikonloppuna Rosan kanssa tämän kevät-kesän ensimmäiset grilli safkat partsilla ja ihan paras viikonloppu takana!

Nyt alkaa taas lagimaan kun on kaksi tuntia tässä yrittänyt kirjoittaa ja miettiä... Tein muuten toisen ig tilin myös joten mulla on kaksi instagram tiliä mitä käytän. Toinen mitä käytän vain lisäilemällä kuvia ja tämä uusi miira_kristiina ja jos et viellä seuraa mun toistaki tilii ni miirakristiiina (3 iitä) sekä snapissa voi tulla juttelee miira_nen :) Hyvää yötä kaikille ja kiitos jos jaksoit lukea loppuun <3

                                            

                                                                               Miira