Mukava viikonloppu takana ja nyt on sellanen olo vaan, että pakko avautua tästä aiheesta jonnekkin, ja kun tuntuu etten hyödy siitä että kerron kaikille yksitellen tästä. Mielummin kirjotan vähän tänne ja samalla pystyn käsitteleen tätä asiaa. Varautukaa tosiaan tähän, mullakin veet silmissä tätä kirjottaessa mutta jollakin tapaa tätä täytyy käsitellä ja kirjottaminen attaa mua eniten aika usein.
Muistatteko vuosi sitten, hieman yli kun tulin onnellisesti tänne blogin puolelle kertomaan meistä? Voitte vaan kuvitella, millaista on ja miltä tuntuu kun vuoden kestävä suhde päättyy. Vaikka ero tapahtuisi sovussa ja molemmat olisivat sitä mieltä, että se on parempi niin, niin se ei silti ole helppoa. Se mikä mun tilanteessa tekee tästä toipumisen jotenkin vaikeaksi on se, mitä kaikkea kuulee toisen sanoneen suhteen aikana tai viellä sen jälkeen sinusta, kun pääasiassa kaikki on mennyt hyvin ja on ollut hyvä olla toisen kanssa. Tämän kaiken nieleminen on vaikeeta, kun on viellä tunteet, miettii surun hetkellä aina niit' hyviä aikoja ja hetkiä ja kun olet juuri tilannut 200 kuvaa vaivalla ja juuri saanut ne huoneesi seinälle ja sitten tuleekin aika ottaa ne pois. Mitäs niille tehää?
Aion jatkaa elämää en jäädä märehtimään paikoilleni. Vaikka tää on hankalaa ja vaikeeta, vaan koska on tunteet, aion silti jatkaa matkaa enkä enää yrittää. En ikävöi häntä, ikävöin sitä mitä meillä oli. Oli paljon naurua, kuvia, söpöilyjä, sain paljon rakkautta, pieniä mutta arvokkaita lahjoja. Suurin lahja mitä sain vuosi sitten oli hän- vuoden jälkeen mitä mulle jäi, on suuret arvet ja hänen perhe. Tulin A:n perheen kanssa todella hyvin toimeen. Kuukausi sitten suunnittelin vihdoin, että voin tuoda omalle hyllylleni sinne vaatteitani ja hammasharjan ja muutaman meikin ehkä, kun aloin olemaan siellä yötä useammin ja välillä oli aikoja kun vietimme aikaakin usein. Tästä kaikesta luopuminen tekee todella kipeää. Uskomantonta myös, että kun aloimme seurustelemaan, moni oli sitä mieltä ettei siitä tule mitään emmekä pysy kauaa yhessä, koska emme kerinneet ollenkaan tutustumaan. Molemmat sokeutu rakkaudesta ja taistelimme vaan outoja kräniä vastaan ja olimme sitä mieltä pitkään että se johtuu vaan siitä, ettemme ehtineet tutustua. Meillä on paljon hyvää takana, mutta nyt vaan on pitkään ollut sekä molempien että myös meidän yhteinen elämä niin sekasin ett tää oli paras vaihtoehto, vaikka sattuukin. Harmittaa aivan sikana, vaikka en olekaan itkenyt melkeen ollenkaan.
Enempää en aio aiheesta puhua, elämän on jatkuttava ja tiedän, että pystyn siihen vaik nyt ois kamalaa. Mulla on ihania ystäviä ja läheisiä tukena, vaikka on tää heillekin shokki ja vaikeaa, koska olimme kumminkin rakastunut nuori pari ja vuosi ja kaksi kuukautta on todella todella pitkä suhde, molempien ensimmäiseksi suhteeksi. Mutta tästä opimme, aina kannattaa siihen toiseen tutustua!
Mutta nyt huoneen siivouksen aika ja henkisesti valmistautuminen uuteen viikkoon! PUS ! :*
Miira
Yritin maanantaina, tiistain ja keskiviikkon kuvaa mydaytä mut siit' ei vaa yksinkertasesti tuu yhtään mitään. Oisko muit video ideoit, kuin myday? Koska mä en vaa oikeesti osaa ja ain unohan kuvaa ja koulus en oikee uskalla olla siin kännykkä kädes et kuvaan teist videoo... Se vaa tuntuu hankalalt. Mut jos teil ois ideoit miten saisin kuvattuu jonkunlaisen mydayn helposti ni kertokaa ihmees. 
