Jäättekö koskaan miettimään teidän fiiliksii, niitä oikeita, mitä te oikeasti tunnette? Ei vain koulussa, perheen, poikaystävän tai parhaan kaverin tai muiden kavereiden tai ystävien seurassa. Niitä tunteita, mitä tunnette kun olet yksin, huoneessasi, hiljaisuudessa. Mitä ne ovat? Millaisia ne ovat? Miltä ne oikeasti tuntuvat? Ovatko ne vain sen hetkisiä, vai pyöriikö ne aina ympärilläsi ja peität ne fiilikset jollain muulla, kuten sillä, mitä rakastat esimerkiksi urheilu tai ulkona kävely äitin kanssa. Mulla käy usein niin, että kun mä oon väsynyt, pahoin mielin tai muuta, mulle sanotaan "mieti hyvii asioita, niitä asioita mitä sulla on, mitä muilla ei välttämättä ole". Jep, tuo on totta, mutta onko se myöskään hyvä asia tunkea niitä pahoja juttuja pois sivuun, sillä eikö niihin kumminkin taas jossain vaihees palaa, jollei niitä selvitä jonkun kanssa? Joo siis, mulla on unelma ammattini tiedossa, koulussa menee hyvin, ainakin uskoisin niin. Mulle sanotaan usein, että "Miira sä oot niin kaunis, vahva ja upea ihminen", kun hieman alan kertoo mun elämästä, siitä järkytytään aivan kamalasti. Mulle vaan sanotaan "mitäh?! Sähän valehtelet nyt, ei oot odellista, sano et toi on valetta", vastaan hiljaa "ei, ei se oo, ihan totta puhun"
Se että meikkaa, panostaa vaatteisiin ja hiuksiin, on sosiaalinen, joidenkin silmissä suosittu, omistaa ison perheen, poikaystävän, on koulussa opiskelemassa haave ammattiin, tekeekö se susta upean ihmisen? Tai siis se kun hymyilet, et avaudu paljoo tai jos, niin puoltutulle joka sua ei hyvin tunne. Mä oon onnellinen, kun oon muiden seurassa, mutta en aina. Kun laittaudun, se meinaa sitä, että mulla on vähän kummallinen olo ja koitan sillä päästä siitä pois. Rakastan eniten sitä fiilistä, kun odottaa kauan jotain vaikka viikonloppua ja tietää että silloin on tiedossa esim kaverin synttäribileet tms., mutta vihaan sitä kun ei ollenkaa tiedä mitä tekee. Toisaalta se on rauhottavaa, kun ei koko ajan ole jotain, mutta eikö voisi olla vaikka sillain, että viikot menisi koulu ja kotijuttujen kanssa ja omaa aikaa viettäes ja viikonloput ja lomat hullutellessa? Miks elämä ei vois vaan olla sellasta? Miks ihmiset näkee mut vahvana ja upeena? En oo koskaan saanu siihen vastausta, haluatko Sä vastata?
En siis kiellä sitä, ettenkö ois omalla tavalla kaunis, vahva ja upee ihminen taikka jollain tasolla suosittu, mutta mietin vain, mikä johtaa siihen, et mut nähään sellain. Tää viikko on ollut ihana mut sekava, oon ollu tosi väsyny ja urheillu paljon ja tehny koulujuttuja, pari iltaa ollu kavereiden tai Aleksin kanssa. Maanantaina kuten tuossa ihan ekas kuvas näitte mis oon pyörätuolis ni kertoo siis pelkät vaatteetki, että juoksin kouluun aamulla (kaks alinta kuvaa) ja meil oli aseptiikan tunti ja harjoteltii sit pyörätuolil esim siitä nostoo ja takas laittoo jne. Kuvassa kaksi olin ottamas atm selfiee mut purskahdin itkuu kun en voinu taas sietää kasvojani ja onnistuin nappaa tollasen kuvan sit. Kuvassa kolme ja neljä, kolmosessa olen onnellisin vähään aikaa parhaiden ystävien kanssa, kuvassa neljä olin keskustassa Aleksin kanssa ja ihan omissa ajatuksissa oikeestaan, mut ei se mitään kaikki on ihan hyvin, paitsi nää ajattelut on mulle vaarallisia kun tekee vaan lisää sekavaa oloo mulle.
Mutta hei sinne ruudun taakse, kertokaa mulle, kuka lukee mun blogia enää? Katseluita on mut sieltä suunnasta ei kuullu yhtikäs mitään!!? KUULEKO MUA KUkAAN, Vai OOKS MÄ YKSIN???!
Miira